Jarno Lappalainen Tietopohjaista politiikkaa, avoimempaa Suomea

Perussuomalaiset – Suomen amerikkalaisin puolue

  • Perussuomalaiset – Suomen amerikkalaisin puolue

Perussuomalaiset julkaisi tänään nimilistan ihmisistä, joita he syyttävät vihapuheisiin kiihottamisesta ja yhteiskuntarauhan järkyttämisestä tapaus Immosen yhteydessä.

Kuten arvata saattoi, perussuomalaiset käyttävät keppihevosena KRP:n päätöstä olla aloittamatta esitutkintaa Immosen kirjoituksista. Tuon päätöksen jälkeen olisi kritiikki ilmeisesti perussuomalaisten mielestä pitänyt lopettaa. Vaatimus on tietysti järjetön.

Alusta pitäen vaikutti selvältä ettei Immosen taisteluhuuto monikulttuurisuutta vastaan täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä. Vielä vähemmän minkään rikoksen tunnusmerkkejä täyttää perussuomalaisten nimilistalla olevien esittämä kritiikki. Tämä on varmasti selvää myös perussuomalaisille. Nimilistan taustalla onkin aivan muu syy: huomion kääntäminen pois itsestä.

Perussuomalaiset mainostaa itseään kansallismielisenä puolueena. Moni asia vaikuttaa kuitenkin tuontitavaralta Yhdysvalloista, jossa ilmastonmuutoksen kiistäminen ja “oikean kansan” edustajaksi julistautuminen on peruskauraa konservatiivien joukossa. Samaa tuontitavaraa vaikuttaa olevan myös valokeilaa kääntävä viestintästrategia, jota rapakon takana on hyödynnetty Nixonin ajoista asti. Sen voi summata kahteen sääntöön:

  1. “Hyökkää, hyökkää, hyökkää – älä koskaan puolustaudu”

  2. “Älä myönnä mitään, kiistä kaikki, käy vastahyökkäykseen”

Samaa menetelmää käytännössä voi nyt seurata sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Meren takana toimintatapaa huippuunsa viritettynä esittelee nimittäin parhaillaan republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump.

Sekä Trump kampanjoineen että perussuomalaiset ovat aktiivisesti muun muassa parjanneet kärkevästi mediaa, yksittäisiä toimittajia sekä muita julkisuuden henkilöitä, uhanneet journalisteja oikeusjutuilla, keksineet upouusia törkeyksiä maahanmuuttajista ja syyttäneet muita oman sananvapautensa rajoittamisesta.

Tyyliin kuuluu myös se, että anteeksipyyntöä vältellään viimeiseen asti. Sen kaltaiseen perussuomalaiset tänään joutuivat paineen kasvaessa lopuksi taipumaan, kun Immonen erosi eduskuntaryhmästä väliaikaisesti. Hyvä niin. Aika näyttää, onko tämä käännekohta. Syyttävien nimilistojen esittely ei kuitenkaan siihen viittaa.

Toivoa kuitenkin sopii, että amerikkalainen poliittinen kulttuuri ei suuremmin Suomeen rantaudu. Siellä repivä toiminta on johtanut kansan syvään kahtiajakoon ja poliittisen järjestelmän halvaantumiseen. Terveempää politiikkaa saadaan keskustelukulttuurilla, johon kuuluu myös mahdollisuus oman toiminnan reflektointiin ja virheiden myöntämiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Onhan täälläkin politiikka aikamoisen jytkyhalvauksen kokenut. Hirveä mökä muutamasta pikkuasiasta ja sitten merkittävissä asioissa millään ei ole mitään väliä

Antti Kantola

Jaahas, ainakin Jarno Lappalaisen kirjoitus "Perussuomalaiset - Suomen amerikkalaisin puolue" vaikuttaa vihapuheelta sanan varsinaisessa merkityksessä, perussyntyisiä suomalaisia ja perussuomalaisia kohtaan sekä maailmanpoliisi Amerikkaa vastaan. Brysseliläisen Natonkin toimintakyky USAn varassa. Ilman perussuomalaisia maamme olisi kaaoksen partaalla, sillä Antti Rinne estäisi kilpailukykytoimet. Tarvitaan Venäjän ja USAn yhteistyötä, jotta ISIS tokenee ennenkuin koko Maailma on sen vallassa hallitusti.
Näyttää Lappalainen tietämättään avustavan kaaoksen syntymistä sekä terrorismiä.
https://www.google.fi/search?client=opera&q=isis+t...

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

Höpsis. Mikä tuossa kirjoituksessa nyt vihapuhetta on?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Älä tuosta Antista välitä. Hän vain ansiokkaasti vahvisti sen mitä yllä kirjoitit.

Antti Kantola

Kirjoitelmasi asenne on kuin ajelehtiva sontakasa, joka löyhkää yhteiskuntasopimisen vastaisuutta ja huomionkipeyttä. Et ole oikeistoanarkisti etkä vasemmalta, mutta haju viittaa keskelle, pieneen kettutyttö-tyyppiseen luolastoon.
Vihapuhetta "hätätilahallitusta" kohtaan on ainakin se, että yllytät puremaan myrkkyhampailla toiseksi suurimmassa vastuussa olevaa puoluetta. Kyllä kansa tietää. Vaalit on vanhan repimisen aikaa, mutta nyt pitää rakentaa uutta jo. Niin kuin sodan aikaan, nytkin pelastaa yksituumaisuus.
Toki pienet rintamakarkuruudet sallitaan hymyssäsuin, jos tahdot vähötellä kirjoitelmaasi sellaiseksi.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #7

Ei Suomi ole hätätilassa saati sodassa. Hallituspuolueiden kritisointi on myös aivan normaalia toimintaa vapaassa demokratiassa. Kirjoitukseni ei nähdäkseni yllytä yhtään mihinkään ellei sellaiseksi lasketa viimeistä kappaletta, jossa voin myöntää yllyttäväni maltillisuuteen. Tai voit toki osoittaa sen kohdan, jossa vihapuhetta tekstissä on.

Antti Kantola Vastaus kommenttiin #9

"Ei Suomi ole hätätilassa"
Et Sinä tietenkään ole hädässä, mutta AY-mafian jähmettämä Suomi on pahemmassa syöksykierteessä kuin 90-luvun laman aiheuttama. Luoja meitä auttakoon, että toimeliaan hallituksemme myötävaikutuksella saadaan veto-oikeuksiinsa mieltyneet ay-pamput sivummalle ja sitä kautta työtä antavat / työntekijät samalle puolelle rintamaa, niin yhteisymmärrystä saattaa löytyä suoraan paikallisilla tasoilla - työpaikkoja ei menetetä niin paljon, kun oivalletaan yhteneväiset intressit.
Jos Vihreät olisivat yhä hallituksessa, hallituksen voimat kai uupuisivat soiden suojelussa ja savupiippujen putsaamisessa, ydinvoimaloiden purkamisessa, susien suojelussa ... Eikä Vihreät suostuisi näkemään, että Suomi nousuun nyt tai ei koskaan. Olemme toki kaukana Kreikan tilanteesta ja syyt kriisiin ovat ihan erilaiset, mutta varma suunta on sama yhä ja vauhti hurjaakin hurjempi. TYÖ muuttaa pois.

SSS kansan tuella tällä kaudella korjannee asiat senverran, ettei EU:n tarvitse ottaa ohjaksia käsiinsä niin kuin kävi Kreikalle. Hätätilamme on kuin melkein kokonaan pinnan alla vaaniva jäävuori. Toki sitä eivät kaikki tunnusta, vaan esittävät sensijaan kritiikkiä hallitusta kohtaan. Aivan kuten Titanicin uppoamisesta jotkut nykyään vierittävät syyn kokonaan perämiehen päälle. ( http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-12883355001... ) Ei tunnusteta, että siellä on se iso taloudellinen jäävuori, josta hiukan vain näkyy ja joka todellakin pitää väistää - vähäisemmät asiat muutamaksi vuodeksi sivuun ja taloustalkoot suunnaksi.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #14

Sinulla on hieman yksipuolinen kuva vihreiden politiikasta. Ympäristönsuojelu on tärkeää eikä kuluta juurikaan resursseja. Yhteisen ympäristömme suojelu on myös hyvä teko tulevia sukupolvia kohtaan ja mahdollistaa matkailuelinkeinon menestymisen. Ei se politiikka siihen kuitenkaan rajoitu.

On totta, että työtä pitää saada lisää Suomeen. Siihen voidaan vaikuttaa esimerkiksi varmistamalla, että työtä on aina kannattavaa ottaa vastaan ja yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä. Jälkimmäinen vaatii aika paljonkin toimia: mm. ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottamista sekä byrokratian vähentämistä. Näitä vihreät ajavat. Siinä on hallituskin saanut jotain aikaan esimerkiksi ehdottamalla, että kauppojen aukiolorajoituksista luovutaan. Mielestäni erinomainen ehdotus ja löytyypä se myös vihreiden poliittisesta ohjelmasta.

Ydinvoimaloistakaan ei tarvitse olla huolissaan. Vihreät ei kannata toiminnassa olevien ydinvoimaloiden purkamista ennen niiden käyttöiän loppua. Se, kannattaako niitä lisää rakentaa, on sitten toinen kysymys.

Oscari Wirola

Ilman persuja Suomi olisi parempi paikka asua niille, suurelle enemmistölle, jotka eivät kannattaneet persuja.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

En usko. Mitään puoluetta ei enemmistö kannata. En kannata suurta osaa nykyhallituksen politiikasta, mutta kolmella hallituspuolueella on takanaan äänestäjien enemmistö. Sillä mennään, mutta kritiikki kuuluu asiaan.

Antti Kantola Vastaus kommenttiin #6

Tuossa Jarno toki osui naulankantaan elikkäs "Mitään puoluetta ei enemmistö kannata", "kritiikki kuuluu asiaan". Joten sorry, et taidakaan vihapuhetta pitää vaan aitoa kritiikkiä esittää, yhtä puoluetta kohtaan.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Myönnän, että monia mietityttää perussuomalisten edistyksellisuus ja uudet keinot ja toimiminen edelläkävijöinä. On vain pakko parantaa tapoja ja muuttua ja pysyä kehityksessä mukana.

Edelläkäymisen tie on raskas ja kohtaa paljon vastustusta ihmisiltä, jotka eivät halua muutosta. Se on massan hitautta. Suomi ei voi jatkaa vain yhden totuuden suvaitsemattomana valtiona, viimeisenä Neuvostoliiton jäänteenä.

Yhden totuuden propaganda, joka ei perustu tosiasioihin, ei ole tätä päivää enää.

Kansassa on valtavasti ihmisiä, joilla on unelmia. Moni haluaisi elää lapsuuden unelmaa. Eikä kasvaa todellisuuteen ja aikuisiksi. Kaikilla olisi hyvä olla. Kuin seesteisessä pikkukaupungissa luonnon keskellä onnikan kuljettaessa ihmiset lähelle. Tuulimyllyt jauhaisivat puhdasta energiaa töpseleihin 1800-luvun tyyliin ja polkypyörällä pääsisi paikkoihin. Pääskyt lentäisivät korkealla auringossa. Ja rahaa saisi aina taianomaisesti vain hakemalla taikaseinän ja kaupasta mitä vain. Ainakin lattet ja leivokset ja oluet. Raha tai fysiikka ei olisi este ja realiteetti. Jos raha loppuu niin joku muu vain lainaa ja tuo sitä lisää.

Valitetavasti luonnon ja rahan lait ja ihmiset rajoittavat unelmaa. Watit , tavarat ja resurssit ja palvelut pitää tehdä jossain. Ei voi vain kuluttaa ja kierrättää tai elää biteillä. Jonkun täytyy tuottaa systeemissä ja olla moottori. Ja jos elintaso jaetaan kaikille, niin yhdelle jää vain riisikuppi ja tilkkanen vettä. Kaikki kun eivät tuota ja ovat valinneet eri tien.

Minulla on unelma Suomesta, jossa kansalaiset uskaltavat mennä ulos milloin tahansa mihin tahansa. Ei tarvitsisi pelätä tulevansa pahoinpidellyksi, käytetyksi, ryöstetyksi tai kaapatuksi. Naiset voisivat kävellä ulkona ihan vapaasti missä vaatteissa ja huoliteltuna kuin haluaa. Lapset voisivat mennä pihalle leikkimään vapaasti. Niin kuin minun lapsuudessani oli. Silloin leikkikenttä oli kilometrien kokoinen ja kasvoi planeetaksi. http://jarmokanerva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20023...

Minun unelmassani ei 200 mielenosoittaja ja 50 lehtimiestä
kaappaa kansan valtaa populistisesti desibeleillä ja wateilla mielenosoituksissa yli sen , minkä ovat saaneet ääniä. Eikä tarvitse selitellä ilkeille väärinymmärtäjille nillityksiä. Kansakin huomaa asian.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

Mikä ihme se yksi totuus on, joka Suomessa vallitsee? Jos meillä olisi jokin yksi totuus, niin ei kai täällä poliittista kiistelyä olisikaan.

En tiedä, milloin mahdoit viettää lapsuuttasi, mutta Suomessa väkivaltarikollisuuden taso on pysynyt kutakuinkin samana viimeiset 30 vuotta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071120012819_u....

Rikollisuuden pelossa ei puolestaan ole ainakaan pariin vuoteen tapahtunut mitään käännettä pahempaan suuntaan: http://www.findikaattori.fi/fi/94.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Kirsikanpoimintaa. Tuossa puhutaan 2012 ja 2014 erosta, lyhyestä ajasata ja muutoksestsa, delta pelkäämisestä. Absoluuttinen taso on nyt "Vuoden 2014 kyselyssä 35 prosenttia naisista ilmoitti pelänneensä katuväkivallan uhriksi joutumista ainakin kerran kuluneen vuoden aikana, kun miehistä näin ilmoitti vain viidennes." Siinä on 35 % liikaa. Ihmiset joutuvat luopumaan vapaudestaan liikkua missä haluavat missä vaatteissa haluavat.

IS jutussa puhutaan väkivallasta. Kirsikanpoimintaa. Sivuutetaan ryöstelyt ja muut.

Olen asunut Espoossa, Helsingissä ja USA:n New Yorkissa. En haluaisi asua Malmössä tai Bagdadissa.

20 vuodessa on raiskaukset moninkertaistuneet, ilmeisesti 5-kertaistuneet, ja samaa kaavaa on nousseet ryöstelyt. Syykin tiedetään. Findikaattorissa asia on piilotettu 'keskiarvoon'. Sairasta on, että erityisesti alaikäisten tyttöjen seksuaalinen ahdistelu ja raiskaukset ovat räjähtäneet. Kysypä joltain nuorelta tytöltä tai naiselta tästä ja arjesta, joutuuko huomioimaan jo vaatetuksessa. Ruotsissa ollaan kulttuurivallankumouksessa edellä ja ollaan jo maailman johtavia maita tässä keppostelussa. Ihan kehitysmaatasolla. Jostain on tullut väkivaltakultturia ja ryöstelykulttuuria lisää. Kulttuuri on raaistunut ja on tullut silmitön, järjetön väkivalta mukaan. Psykologien mielestä kyse on vallantunteesta, alistamisesta, kiusaajan nauttimisesta. Sivilisaatio taantuu ja raaistuu. Mennään kohti 600-lukun arvoja.

Minusta Suomen pitäisi ottaa oppia menestyneistä ja osaavista kulttuureista, eikä taantumuksellisista ja 600-luvulle aktiivisesti jämähtäneistä, joilla kehitys ja olosuhteet ovat olleet heikkoa. Kulttuureissa ja tavoissa on eroja. Osa tavoista on jopa laittomia. Mielummin USA tai Japani kuin kehitysmaa tai vihreä 1800-luvun nostalginen haavemaailma. Toki saa vedellä kansantanhuja Zimbabwenkin tyyliin, jos tuntuu siltä. Se on vapaus. Jotkut kulttuurit kieltävät musiikin ja tanssinkin.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

Siirtelet maalitolppia. Ensin sanot, että ongelma on väkivallan lisääntyminen. Kun väkivalta ei olekaan lisääntynyt, alat puhumaan ryöstelystä. Onko seuraaavana puheissa liikennerikkomukset?

Maalaat Ruotsista kuvaa väkivaltaisena dystopiana. Tosiasiassa sekä väkivaltarikollisuus että turvattomuuden tunne ovat vähentyneet: http://www.hs.fi/ulkomaat/a1439353651797. Suomi on vaarallisempi paikka kuin Ruotsi ja New York vasta vaarallisempi onkin!

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva Vastaus kommenttiin #29

Yksi otos, yksi yksittäistapaus pitkässä surkeiden sattumusten joukossa. 27.8.2015 13-vuotias yritettiin raiskata Espoossa. Ihan turhaa.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-...

HS lähteenä on kelvotonta monikulttuurisuuspropagandaa. En viitsi edes avata. Tilastot kertovat kolkkoa kerrottavaa. Ruotsi on raiskausten suurvalta. Musta ei muutu valkoiseksi valehtemalla ja vääristelemällä. Luvut ovat neutraalit ja totuus. Ruotsi on varoittava esimerkki, jossa ihmiset pelkäävät ja pysyvät poissa aluieilta ja heidän vapauttaa mennä paikkoihin on menetetty. Edes viranomaiset eivät mene yli 50 paikkaan ilman poliiseja. Ja tiedät sen ihan hyvin.

New York on raiskausten osalta turvallisempi paikka kuin Ruotsi ja muistaakseni Suomi. Ja monessa muussakin rikoksessa. En mene laajaan kuvaan asiasta, esim. missä ongelmia on, off the topic.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Immosen mielipide oli niin vastaan kulttuurivallankumouksen oppeja, että se tuntui monesta synniltä ja rikokselta. Joku kehtaisi vastustaa monikultturismia! Halusi pitää omansa ja kuulla myös negatiivisista piirteistä ja tosiasioista. Kritisoi tabua!

Rasisminvastaiset mieleosoituksetkin oli jo suunniteltu ja Immonen sopi hyvin aikatauluun. Ikkuna oli auki. Siinä syy.

Korjaus. Immosen tekstien laillisuuden tutkinta ei ollut keppihevonen. Se oli fakta. Tekstit olivat ok. Tässä blogissa sana "keppihevonen" on keppihevonen päästä sanomaan asioita, joita ei ole, ja verbaaliakrobatiaa ja vääristelyä.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

On hivenen villiä väittää, että rasisminvastainen mielenosoitus olisi ollut ennalta suunniteltu. Mikään ei viittaa siihen. Kerro toki, jos sinulla on väitteelle jotain perusteluita.

Tekstit eivät olleet laittomia. Tämä on fakta.

Ne eivät silti olleet ok. Tämä on mielipide.

Vaikuttaa myös siltä, että enemmistö suomalaisista ei suinkaan tuollaista kirjoittelua hyväksy. Immosen omat kannattajat hyvin ilmeisesti tulkitsivat tekstin kannustukseksi ns. suoraan toimintaan. Useat hekumoivat kommenttiosiossa väkivallalla maahanmuuttajia ja "vihervassareita" kohtaan sekä sodalla, jossa "tehdään mitä pitää". Pari viikkoa aiemmin Immonen oli kehunut Eugen Schaumannia mieheksi, joka "teki mitä piti". Minusta tuollaisen lietsominen on vastuutonta. Lisää aiheesta voit lukea esimerkiksi Kalevasta: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kommentti-imm....

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Vain ilkeämieliset väärinymmärtäjät tulkitsivat taistelun multikulturismia vastaan väärin. Kyse oli ideologista, -ismista. Tunnut jatkavan tätä lietsontaa. Tuollaisen takia dialogia törkyjournalistien ja muiden kanssa ei jatkettu. Ja heitä otti päähän se kun eivät saaneet haastattaluita.

Vihreiden kansanedustaja sanoi videolla, että tällaista rasisminvastaista toimintaa, mielenosoituksia on suunniteltu kauan, vuosia. Ja puhuttiin myös perussuomalaisista. Tällaista ei polkaistu ylös 2 päivässä. Se ei vaan ole logistisesti mahdollista järjestää 2 päivässä konserttia ja muuta. Immonen vaan sattui sopivasti.

Tuo loppu on taas kommentointikelvotonta ajatuksenvirtaa ja huono lietsontayritys. Jotain, mikä lentää tuulettimeen.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #25

Ilkeämieliset väärinymmärtäjät = Immosen omat kannattajat? Kova on tarve selitellä kaikkea parhain päin ja kätevää kuitata se kommentointikelvottomana. Lue linkkaamani Kalevan artikkeli.

Kyllä kahdessa päivässä saa paljon aikaan, kun asialla on laaja tuki ja tekijöinä aikaansaavia ammattilaisia. Mikähän tuo video mahtaa olla, johon viittaat?

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Nimilistoja poliittisista vastustajista ja sellaisiksi epäillyistä on julkaistu kautta aikain.

Suomessa Vihreät lienee kunnostautunein tässä asiassa.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1015361609...

Mutta siltikään en pidä Putkosen tyylistä ja meiningistä persuissa. Taitaa tuottaa se hankinta enemmän hallaa kuin hyötyä?

Ja sitäpaitsi laki sallii poliittisten vastustajien listaamisen.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

Tarkennuksena sen verran, että Vihreä Lanka harjoittaa journalistista itsenäisyyttä. Puolue ei sen uutisia siis sanele.

On sinänsä normaalia listata ihmisten kantoja yksittäisiin kysymyksiin. Vaalikoneethan tekevät tätä jo muutenkin. Aivan eri asia on kuitenkin esitellä nimilistaa kriitikoista, joita vaaditaan vastuuseen, sekä uhkailla toimittajia raastuvalla siksi, että tohtivat kirjoittaa hallituspuolueesta kriittisesti.

Kuten jo toisessa kommentissa totesin: kaikki laillinen ei ole välttämättä oikein.

Jaakko Häkkinen

"keksineet upouusia törkeyksiä maahanmuuttajista"
-- Muuten hyvä kirjoitus, mutta tämä kohta on perätön.
1. Elintasopakolaisista on puhuttu jo kauan; vai se "surffari"-osuusko siinä vain on törkeä?
2. Yli puolet kaikista turvapaikanhakijoista käännytetään, eli he eivät saa turvapaikkaa eivätkä oleskelulupaa edes muiden syiden nojalla. Heidät siis katsotaan perusteettomasti turvapaikkaa hakeneiksi. Elintasopakolaisia on siis enemmän kuin oikeasti avun tarpeessa oleviksi katsottuja. Tosin tähän on hyvin jo puututtukin: esim. kaakkoiseurooppalaiset käännytetään lähes sataprosenttisesti ja nopeutetulla käsittelyllä.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200724-turva...

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen

Kyllä, minun mielestäni on mautonta kutsua esimerkiksi henkensä edestä Syyrian sisällissotaa pakenevia ihmisiä elintasosurffareiksi.

Sen sijaan on totta, että osa turvapaikanhakijoista ei ole todellisuudessa suojelun tarpeessa. Paljonhan on puhuttu esimerkiksi albanialaisista, mutta heille turvapaikkoja on tietääkseni myönnetty tasan nolla.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Pitäisikö sinusta Syyriasta tulevia miehiä auttaa taistelemaan laillisen hallituksen ja rauhan puolesta ? Nythän alueella on uskon sota. Sitä kutsutaan jo 3. maailmansodaksi ja sitä esiintyy monin paikoin näissä kriisimaissa, joista pakolaiset tulevat.

Ainakin v. 1939 suomalaiset miehet olivat taistelemassa rintamalla eikä vieraiden maiden turvapaikkaa hakemassa. Niihin lähetettiin lapsia, jos ei ollut muuta vaihtoehtoa. Naiset ja b-miehet jäivät auttamaan kotirintamalle.

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #26

Syyriassa on verinen sisällissota, jossa on vastakkain toinen toistaan rikollisempia sotajoukkoja. Kenen joukoissa sinun mielestäsi syyrialaisen nuoren miehen pitäisi taistella? Laillista hallitusta maassa ei ole. Sen aseman al-Assadin hallinto menetti alkaessaan silmittömästi tappamaan siviilejä.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva Vastaus kommenttiin #28

Maailma on rauhassa, jos ei oteta huomioon kultturivallankumouksellisia, jotka haluaa vallan ja omat ikivanhat tavat käytäntöön. Tuolta löytyy listana ketkä maailmassa tappelee. Sitä 3. maailman sotaa. Se rauhan uskomuksista. Toiset sodat taas liittyvät rosvojoukkoihin, kuten Kongo ja paikallisiin separatisteihin. Valtioiden välisiä sotia ei juuri ole. Voi ihan itse katsoa.

http://www.warsintheworld.com/?page=static1258254223

Käyttäjän jarnolappalainen kuva
Jarno Lappalainen Vastaus kommenttiin #31

En nyt ollenkaan ymmärrä, mistä ihmeen kulttuurivallankumouksellisista tai rauhan uskomuksista puhut. Kulttuurivallankumouksella viitataan yleensä Kiinaan, jossa ko. ajanjakso päättyi viimeistään 70-luvulla.

Toimituksen poiminnat